Hävikkikosmetiikka säästää luontoa ja lompakkoa

Hävikkikosmetiikka säästää luontoa ja lompakkoa

Mitä hävikkikosmetiikka oikeastaan on ja mistä sitä muodustuu? Ota hävikkikosmetiikka haltuun näillä tiimimme vinkeillä!

Mitä on hävikkikosmetiikka ja miksi sen ostaminen on fiksua?

Hävikkikosmetiikan avulla voit vähentää hukkaa ja antaa kodin laadukkaille ja käyttökelpoisille tuotteille edullisemmin. Tuotteet voivat päätyä hävikkiosioon eri syistä, mutta ne ovat yhtä kaikki sisällöltään priimaa kosmetiikkaa.

Me House of Organicilla haluamme olla mukana vähentämässä hävikkiä, minkä vuoksi olemme koonneet hävikkikosmetiikasta koostuvan Outlet-osion, josta voit tehdä löytöjä edullisemmin.

“Hävikkikosmetiikkamme on aina avaamatonta, täysin käyttökelpoista kosmetiikkaa.” - Jyri, House of Organicin verkkokauppias.

Hävikkikosmetiikan tarkoitus on vähentää jätettä

Hävikin vähentäminen on aina tärkeää, olipa kyseessä kylppärin kaapin tai keittiön tuotteet, sillä näin voimme säästää luonnon resursseja.

Ihannetilanteessa hävikkiä ei syntyisi lainkaan, ja siihen mekin pyrimme. Joskus kuitenkin tulee eteen tilanteita, minkä vuoksi emme myy tuotteita normaalilla hinnalla, jos esimerkiksi tuotepakkauksen ulkopahvissa on kuljetuksessa tullut ruttu. Tällöin tuotteen oikea osoite on hävikkikosmetiikan Outlet.

“Meille on tärkeää tarjota laadultaan moitteettomia tuotteita, samalla kun haluamme minimoida hävikkiä. Tämän vuoksi perustimme hävikki-Outletin, jossa on kaikin puolin toimivaa kosmetiikkaa, jota emme voi myydä täydellä hinnalla. Outlet ei ole meille tuotteiden ensisijainen myyntikanava, vaan tuotteet päätyvät sinne vain hävikkiuhan tapauksissa.” - Jyri, House of Organicin verkkokauppias.

Verkkokauppamme hävikkiosio koostuu sisällöltään täysin kunnossa olevista ja avaamattomista tuotteista, jotka ovat syystä tai toisesta hävikkiuhan alaisia.

Muutamia syitä, joiden vuoksi tuote voi päätyä hävikkiosioon:

👉 Tuotteen etiketti tai ulkopakkaus on vioittunut: pahvipakkauksessa voi olla esimerkiksi kupru, joka ei vaikuta kuitenkaan tuotteen sisältöön.

👉 Päivämäärä on lähestymässä - ennakointi auttaa löytämään tuotteelle kodin.

👉 Pakkaukset ovat uudistumassa tai tuotteen valmistus lopetetaan.
    ”Esimerkiksi esteettinen muutos ulkopakkauksessa ei heikennä tuotteen sisällön laatua, mutta tällaisia tuotteita emme myy normaalilla hinnalla.” - Jenna / House of Organicin varastopäällikkö.


    Miksi hävikkikosmetiikan ostaminen kannattaa?

    Kun löydät hävikkiosiosta sinulle tarpeellisen tuotteen, on se monesta syystä fiksu valinta!

    🌿 Olet mukana vähentämässä hävikkiä ja pelastat tuotteen hyötykäyttöön.

    🌿 Säästät lompakkoa: Myymme hävikkituotteet aina alennuksella.

    🌿 Saat laadukkaan ja täysin käyttökelpoisen tuotteen.

    Muistilista hävikkikosmetiikan ostajalle

    1) Kun asioit verkkokaupassamme, ota tavaksi kurkata myös Outlet-osio, josta voit tehdä tarpeellisen löydön tai bongata suosikkituotteesi edullisemmin.

      2) Tarkista tuotetiedot sekä hävikin syy, joka löytyy tuotesivulta. Outlet-tuotteillamme ei ole vaihto- tai palautusoikeutta.

      3) Outlet-valikoima on vaihtuva ja rajallinen, sillä se vaihtelee täysin hävikkitilanteen mukaan.

      4) Nopeat syövät hitaat: Jos näet sinua kiinnostavan tuotteen, kannattaa toimia nopeasti, sillä tuotteita on usein vain yksittäisiä kappaleita.

      5) Lopuksi: kun tuote on palvellut tehtävänsä ja purkin pohja häämöttää, muista lajitella ja kierrättää pakkaus.

       

      Seuraile jatkossakin tiedotustamme ja kuulet myös hävikkikosmetiikan uutisista ensimmäisten joukossa!

      Tutustu hävikkikosmetiikan tarjontaan Outlet-osiossa!

       

      TILAA UUTISKIRJE

      Liittymällä postituslistallemme saat ensimmäisenä tietoa uutuuksista ja ajankohtaisista tarjouksista.