

Propolia
Apimab Laboratoires 40 vuoden kokemus mehiläistuotteiden valmistuksesta
Marc-Alain Bernard, Apimab Laboratoiresin perustaja ja Propolia® -brändin luoja, on alusta alkaen vaikuttanut teoillaan mehiläisten elinolosuhteiden parantamiseen. Sanotaan, että hänen intohimonsa on siirtynyt tuotteiden DNA:han ja tuloksena on rakkaudella, tinkimättömällä raaka-aineiden valinnalla sekä rautaisella ammattitaidolla valmistettuja huippulaatuisia mehiläistuotteita.
He ovat erikoistuneet vuodesta 1979 lähtien vain ja ainoastaan mehiläistuotteiden valmistamiseen ja kehittämiseen ollen tänä päivänä yksi maailman johtavista alan ammattilaisista. Tuotteiden huippulaatua kuvaa niissä käytetty korkea puhtaan tiivistetyn propoliksen määrä sekä vuosikymmenien aikana saavutettu rautainen ammattitaito. Yrityksen tuotteissa korostetaan raaka-aineiden luomupitoisuutta ja yksittäisten raaka-aineiden hankkimista sertifioiduilta toimittajilta. Raaka-aineiden huippulaatu sekä kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen jokaisessa vaiheessa, on luonnollinen osa toimintaa. Laadukkaat raaka-aineet ja omassa laboratoriossa valmistettavat farmaseuttiset koostumukset ovat yrityksen tuotteiden tehon perustoja.
Luonnon innoittamana
Mehiläiset tarvitsevat puhtaan ja pilaantumattoman luonnon voidakseen antaa meille antimensa parhaimmillaan. Ja ne antimet ovat meidän tuotteillemme elintärkeitä. Varmistaaksemme, että tuotteemme ovat mahdollisimman luonnollisia, hankimme raaka-aineet luomuviljelijöiltä, jotka kunnioittavat luontoa ja kantavat siitä huolta. Tuotteet ovat luomusertifioituja, jotta sinäkin asiakkaanamme voit täysin luottaa niihin.
Rajaa
Rajaa
- Ärtyneelle iholle
- Hyvin imeytyvä tehovoide
- Hoitaa ihoa
- Luomusertifioitu deodorantti
- Pitää hienhajun poissa tehokkaasti
- Kosteuttaa herkkää ihoa
- Luottotinktuura
- Erittäin tiivistetty koostumus
- 100% luonnollinen teho
- Virkistävä ja raikastava suusuihke
- Maistuu hyvältä
- Puhdas suu
- Poistaa epämiellyttävää hajua
- Mukavampi tunne suussa
- Erinomainen talvituote
- Kuninkaallinen superfood
- Pakattu lasiampulliin
- Hunajaa, mangoa ja ananastiivistemehua
- Puhdistava nenäsumute
- Vaivattomaan hengitykseen
- Raikas tunne
- Nenän tukkoisuuteen
- Hoitaa ja pehmittää limakalvoja
- Sopii yli 3-vuotiaille
- Hoitava shampoo lemmikeille!
- Suojaa ja pehmentää
- Estää turkin takkuuntumista
- Terveet tassut
- Suojaava tassuvoide
- Rauhoittaa ja parantaa ihoa
- Lemmikin iho-ongelmiin
- Rauhoittaa ja suojaa ihoa
- Aktivoi ihon omaa paranemisprosessia
- Puhdistaa ja desinfioi
- Edistää ihon paranemista
- Lemmikin iholle
- Vesiliukoinen
- Mieto maku
- Koko perheelle
- Antiseptinen ja antibakteerinen
- Iho-ongelmiin
- Ihotautilääkärien testaama
- Rauhoittava hoitoneste lemmikille
- Suojaa korvia ja ihottumaa
- Korvien täsmähoitoon
Let customers speak for us
from 6767 reviews
Tästä tuli luottotuote, sekaihon rasvaisuus on rauhoittunut huomattavasti.

Ihana tuote, on rauhoittanut paljon sekaihon rasvaisuutta.

Tuote on rauhoittanut merkittävästi sekaihoani!

Hyvä tuote, levittyy helposti ja säilyy kasvoilla koko päivän.

Hyvin levittyvä, runsaspigmenttinen ja riittoisa poskipuna 💜

Hyvä sivellin 😊

Ihanan kosteuttava suihke.
Antaa ihanan tunteen kasvohieronnan jälkeen.
Lemppari!

Helppokäyttöinen ja lupauksensa lunastava tuote

Ihana tuoksu ja iho on tämän jäljiltä kuin uusi!

Tasoittaa ihoni sävyn todella hyvin. Tuoksu mieto ja miellyttävä.

Ihana kuparin sävy.
Kaunis kiilto, tarttui hyvin. 😍🩷

Todella hyvä yövoide ikääntyvälle iholle. Tarpeeksi kosteutta ja aivan ihana laventelin tuoksu joka rauhoittaa unille.

laadukkaat ja näppärät! 4 erikokoista kuppaustq keholle ja kasvoille! Hyvä hintalaatu suhde!

Sopii hyvin kehon kuppaukseen. Ei jää lähmäiseksi, ja tuoksuu hyvältä!

Täyden kympin tuote. Tätä on menossa jo ties kuinka mones purkki. Todella tykkään.