

Uoga Uoga
Uoga Uoga – Serious about nature, easy about life
Uoga Uoga on liettualainen luonnonkosmetiikkasarja, jolla on vankka 13 vuoden kokemus kosmetiikkavalmistajana. Valikoimiin kuuluu herkullista värikosmetiikkaa sekä laadukkaita ihonhoitotuotteita. Uoga Uoga -tuotteet valmistetaan kynämuotoisia tuotteita lukuun ottamatta pienissä erissä brändin omalla tehtaalla Vilnassa, Liettuassa. Kynät valmistutetaan vastuullisella alihankkijalla Italiassa.
Kaunista ja herkullista tuorekosmetiikkaa Itämeren rannalta
Uoga Uogan lähtökohtana on ollut tehdä mahdollisimman prosessoimatonta luonnonkosmetiikkaa hyödyntäen korkealaatuisia kylmäpuristettuja öljyjä, kosmeettisia savia, liettualaisia yrttejä, puhtaita luomulaatuisia eteerisiä öljyjä, arvokasta meripihkaa – jota kutsutaan myös Itämeren kullaksi – ja tuoreita marjoja. Tästä juontuu myös nimi Uoga Uoga, joka kääntyy suomeksi ”marja marja”. Nimi viestii paitsi käytetyistä raaka-aineista, myös brändin olemuksesta – eloisuudesta ja värikkyydestä.
Uoga Uoga on intohimoinen, lämminsydäminen ja ekologinen yritys, jonka eteenpäin vievänä ajatuksena on tehdä maailmasta puhtaampi ja kauniimpi. Yritys on kasvanut yhdeksi maansa johtavista luonnonkosmetiikan tuottajista. Tuotteet kehitetään, suunnitellaan ja tuotetaan heidän omissa tiloissaan Liettuassa.
Luonnollisuus on Uoga Uogalle vahva arvovalinta ja luonnosta huolehtiminen on tärkeä osa yrityksen toimintaa. Se näkyy paikallisen tuotannon ja tuottajien suosimisessa, veden ja energian kulutuksen minimoimisessa sekä kierrätetyistä materiaaleista valmistettujen pakkausmateriaalien suosimisessa. Tuotteiden pakkauksissa käytetty muovi, paperi ja kartonki on valmistettu kierrätetyistä materiaaleista. Osa tuotteista on uudelleen täytettäviä.
Sarja on käynyt vastikään läpi totaalisen ilmeuudistuksen ja samalla tuotevalikoima muutettiin vegaaniseksi. Sarjan tuotteet ovat Soil Association, COSMOS Natural / Organic -sertifioituja.
Rajaa
Rajaa
- Pitää huulet suukoteltavan pehmeinä
- Ylellinen magneettihylsy
- 💚 Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa
- Pehmentää ja suojaa huulia
- Lempeä greipin tuoksu
- Vegaaninen tuote
- Erinomainen voidemaisille meikkituotteille
- Sulauttaa meikkipohjan ihoon
- Vegaaninen tuote
- Kauan odotettu uutuus 😍
- Erittäin vaalea, lämmin/neutraali pohjasävy
- 💚 Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa
- Kauan odotettu uutuus 😍
- Vaalea, lämmin pohjasävy
- 💚 Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa
- Kauan odotettu uutuus 😍
- Erittäin vaalea, viileä pohjasävy
- 💚 Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa
- Kauan odotettu uutuus 😍
- Vaalea, viileä pohjasävy
- 💚 Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa
- Kuiville & karheille hiuksille
- Sisältää hyaluronihappoa
- Vegaaninen
- Kuiville & karheille hiuksille
- Puhdistaa kuivattamatta
- Vegaaninen
- Silottaa ja pehmentää
- Ei jätä hiuksia rasvaisiksi
- Kaikille hiustyypeille
- Kaikille hiustyypeille
- Vilkastuttaa päänahan verenkiertoa
- Herkullinen tuoksu!
- Laskee turvotusta
- Kosteuttaa ilman öljyistä tunnetta
- Innovatiiviset raaka-aineet
- Kaikille hiustyypeille
- Stimuloi hiusten kasvua
- Vegaaninen
- Sisältää mikroleväuutetta
- Ei latista hiuksia
- Raikas limen tuoksu!
- Kuiville & elottomille hiuksille
- Sisältää moringaöljyä
- Ei latista hiuksia
- Kuivalle iholle
- Kosteuttaa täydellisesti
- Ei jätä rasvaista tunnetta
- Öljytön koostumus
- Raikas hiuspohja pidempään!
- Energisoiva limen tuoksu
- Kaikille ihotyypeille
- Virkistää ja kosteuttaa
- Vegaaninen kasvosuihke
- Kuiville & karheille hiuksille
- Sisältää hyaluronihappoa
- Vegaaninen
- Selvittää takut
- Kosteuttaa ja vahvistaa
- Ehkäisee hiusten katkeilua
- Voidemainen korostusväri
- Ihanteellinen kuivalle ja normaalille iholle
- Valoa ja raikasta hehkua kasvoille
- Dramaattisen mustat ja tuuheat ripset
- Hoitaa ja vahvistaa ripsiä
- 💚Cosmos Natural
- Seerumi ripsille ja kulmille
- Hoitaa ja vahvistaa
- Helppokäyttöinen applikaattori
- Rasvoittuvalle ja sekaiholle
- Teepuuöljyllä rikastettu voide
- Kevyt vegaaninen koostumus
- Kiinnittää meikin
- Vähentää ihon kiiltelyä
- Sopii kaikille ihotyypeille
- Pirskahteleva appelsiinin tuoksu
- Sopii kaikille ihotyypeille
- Vegaaninen puhdistusgeeli
- Korostaa päivettynyttä ihoa
- Auringon suutelemaa hehkua
- Sopii kaikille ihotyypeille
- Valoa ja hehkua kasvoille
- Sopii etenkin rasvoittuvalle iholle
- 100% luonnollinen ja vegaaninen
- Luonnollinen mineraalipuuteri
- Kasvojen muotoiluun
- Viileän ruskea sävy
- Normaalille ja kuivalle iholle
- Ehkäisee ikääntymisen merkkejä
- Kansainvälisesti palkittu 🏆
- Rasvoittuvalle ja sekaiholle
- Vegaaninen putsari
- Puhdistaa hellävaraisesti
- Kosteuttava kasvoseerumi
- Sisältää hyaluronihappoa
- Virkistää ihoa
- Helppokäyttöinen, levittyy iisisti!
- Sisältää tamanu- ja teepuuöljyä
- Henkilökunnan suosikki! 😍
- Ammattimeikkaajien suosittelema!
- Viileä varjostussävy
- Helposti työstettävä
- Näyttäviin ja pehmeisiin rajauksiin
- 100% Luonnollinen ja vegaaninen
- Sisältää hoitavia öljyjä
- Rasvoittuvalle ja sekaiholle
- Imeytyy hyvin tukkimatta ihoa
- Kevyt päivävoide
- Kosteuttava primer
- Pehmeä ja ravittu iho
- Parantaa meikin kestävyyttä
- Valoa heijastava primer
- Kaunista hehkua
- Valmistelee ihon meikille
- Ravitseva ja täyteläinen yövoide
- Kaikille ihotyypeille
- Vegaaninen yövoide
- Häivyttää juonteita
- Vähentää turvotusta
- Kiinteämpi iho
- Tukee ihon uudistumista
- Ravitsee ja pehmentää
- Ylellinen ja kevyt
- Kuulas ja pehmeä iho
- Vegaaninen kasvokuorinta
- COSMOS Organic -sertifioitu
- Leveä harjasosa
- Mineraalimeikkipohjan levitykseen
- Synteettinen karva
- Kuivalle ja herkälle iholle
- Raikastaa ja kirkastaa ihoa
- Vegaaninen kasvosuihke
- Upea jogurttimainen voide imeytyy nopeasti
- Kevyt kesäinen tuoksu
- Vegaaninen voide
- Poskipuna- ja varjostussivellin
- Synteettinen karva
- Optimaalinen muotoilu
- Synteettiset harjakset
- Kulmien muotoiluun
- Kaksipäinen sivellin
- Kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa
- 2-in-1 Yövoide ja naamio
- 💚 Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa
- Pehmentää luomivärin rajoja
- Sopii myös korostussiveltimeksi
- Synteettiset karvat
- Voidemaisille pohjatuotteille
- Tasainen levittyvyys
- Synteettinen karva
Let customers speak for us
from 6560 reviews
Miellyttävä puhdistusaine, joka ei kuivata. Sopii herkälle iholle

Sopii hyvin arven kosteuttamiseen, kiva tuntu iholla, imeytyy hyvin

Levittyy hyvin, eikä tahmaa

Upea tuote, sain irrotettua tällä tuotteella otsassa jumissa olleet miliumit (luufinnit) kahdella käyttökerralla pois. Vanupuikolla tuotetta luufinnin päälle yöksi ja parin käytön jälkeen ne irtosivat.

Ihana tuoksu!

Upea ja ihana oliiviöljy. Käytän ruuanlaittoon erityisesti salaattikastikkeisiin, mutta myös kuivalla iholle eism. käsivarsiin.

Toimii kuten pitää, miellyttävä levittää!

Antaa mukavan hohteen kasvoille!

Olin etukäteen hieman skeptinen siitä kariseeko tämä poskille ja ensimmäisellä kokeilulla niin tekikin, mutta kun pyörittelee sivellintä kunnolla värissä, ei karise ollenkaan! Väri on juuri sellainen kuin kuvassa ja pigmenttinen sekä hohtava kuten halusin. Plussaa myös siitä että käyttöikä pidempi kuin normimeikeissä👍🏻

Suuri apu päänahan kutiamisen estossa.

Helposti levitettävä rasva ja imeytyy nopeasti! Ostan ehdottomasti uudelleen samaa.

Ihana koostumus ja helppo laittaa myös lapselle!

Paras meikkivoide, jota olen kokeillut, suosittelen!

Täydellinen! Raikas kokemus.

Loistavaa edelleen,maistuu Kreetalta👌