Absolution
Absolution luonnonkosmetiikkasarja sopii niin naisille kuin miehillekin
Absolution on pariisilainen hoitolasarja, jonka perustajalla Isabelle Carronilla on vuosien kokemus mainos- ja graafiselta alalta. Absolution henkiikin jo pelkällä visuaalisuudellaan tinkimättömyyttä, omaperäisyyttä, vahvaa näkemystä ja itsevarmuutta.
Absolutionin designin ydin on ehdottomasti pakkauksissa – ja siinä, mitä tällä uniikilla pakkausmetodilla halutaan viestiä. Ideana on, että voiteita ja seerumeita sekoitellaan itse, jotta tuotteista saadaan kootuksi mahdollisimman räätälöity kokonaisuus. Pakkausmenetelmät tukevat tätä räätälöintiajatusta niin nerokkaasti, että tuotteiden käyttö saa hymyilemään kerta toisensa jälkeen. Kahta samanlaista ihoa ei ole, eikä kahta samanlaista päivää, siksi Absolution tarjoaa mittatilaustuotteiden kokonaisuutta, joka on made to measure. Absolution on kokonaisuudessaan unisex eli sarja sopii niin naisille kuin miehillekin. Tuoksut ovat puhtaita ja tulevatkin suoraan käytetyistä raaka-aineista.
Absolution luonnonkosmetiikkasarjan tuotteissa on korkeat luomupitoisuudet
Kaikissa tuotteissa on hyvin korkeat luomupitoisuudet ja raaka-aineissa hyödynnetään maailman ravinnerikkaimpia kasviöljyjä ja -uutteita ja useat tuotteet ovatkin höystetty superfoodeilla.
Absolutionia myydään maailmanlaajuisesti mutta vain tarkoin valituissa, laadukkaissa myyntipisteissä. Kuuluisien Absolution-addiktien joukkoon kuuluvat meidän lisäksemme myös muun muassa Vanessa Paradis, Johnny Depp, Brooke Shields ja Keira Knightley.
Absolution luonnonkosmetiikka on Ecocert sertifioitua. Absolution käyttää tuotteissaan 5 % luomuainesosia ja 99 % luonnollisia ainesosia.
Rajaa
Rajaa
- Uudistava tehoseerumi
- Ikääntyvälle iholle
- Riittoisa koostumus
- OUTLET -tuote, katso tuotekuvaus.
Let customers speak for us
from 6393 reviews
Aivan ihana primer, tasoitti ihon väriä ja ihosta tuli pehmeä.

Luomiväri on runsaspigmenttinen ja pysyy hyvin.

Kosteuttaa kuivaa silmänympärysihoa,kätevä metallikuula levitykseen.

Kivan kiinteä, mutta levittyy hyvin. Paketti auttaa levittämisessä ja ei kädet sotkeennu. Tuoksu on mukavan minttuisen raikas ja sopii erityisesti kesään tuomaan raikkautta kainaloon.

Paras extra-neitsytoliiviöljy mitä olen käyttänyt. Riittää pitkäksi aikaa ja tulee huomattavasti edullisemmaksi tilattuna House of Organicista kuin kaupasta ostettuna. Erittäin nopea toimitus lisäksi.

5⭐

5⭐

Ihanan tuoksuinen ja jättää hiukset pehmeiksi. En ole vielä huomannut suurta kasvua edistävää tehoa, mutta ihana hiusnaamio silti.

Menee käyttöön seuraavalla reissulla 👍

Kiva yllätys ja menee käyttöön!

Ostin itselleni ja olen tykännyt tuotteista.

Tykkään näistä Lily Lolon huulipunista. Ei ole liian kuiva. Sävy ei ollut ihan se mitä hain, mutta ihan ok kuitenkin.

Tosi hyvä, myös vaalealle iholle. Jättää nätin sävyn. Paras kokeilemistani itseruskettavista.

Aivan ihana kuorinta-aine! Ihana tuoksu ja tekee ihosta pehmeän.

Kaunis luonnollinen sävy, kevyt ja miellyttävä koostumus!